<>

Ajankohtaista

Harrastamisen Suomen mallin kerhoilmoittautuminen jatkuu kevään ajan

8.12.2022

Kevään 2023 maksuttomiin Harrastamisen Suomen mallin kerhoihin ilmoittautuminen on alkanut. Kerhoihin voi ilmoittautua mukaan koko kevään ajan!

Kerhojen sisältökuvaukset löydät uutisen lopusta koulukohtaisista kerhojulisteista ja ilmoittautumisen alkaessa kerhot löytyvät koulukohtaisesti Harrastamisen alta Harrastamisen Suomen malli-välilehdeltä.

Harrastamisen Suomen mallin toiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle itseä kiinnostava matalan kynnyksen harrastamisen paikka koulupäivän yhteydessä.

Koulujen kerhotarjonta on kasattu lasten kevään 2022 toiveiden pohjalta.

Kunnassa toteutetaan etsivää harrastustoimintaa, jonka tavoitteena on ohjata ja kannustaa lasta ja nuorta mieleisen harrastuksen pariin. Jos siis huoltaja tai lapsi/nuori itse kokee että tarvitsee tukea kerhon aloittamisessa tai sopivan kerhon löytämisessä, ole yhteydessä Anniin, niin mietitään yhdessä kiinnostuksen kohteita ja käydään tutustumassa kerhoihin.

 LIPERIN KOULU

Liikuntakerho (16.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: maanantaisin klo 14.00-15.00

Liikunta- ja palloilukerho (17.1. alkaen):
4-6 luokkalaiset tiistaisin klo 14.00-15.00

Sählykerho (17.1. ja 19.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: tiistaisin klo 14.00-15.00
4-6 luokkalaiset: torstaisin klo 14.00-15.00

Kuvataidekerho (20.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: perjantaisin klo 13.00-14.00
4-6 luokkalaiset: perjantaisin klo 14.00-15.00

Valokuvauskerho (19.1. alkaen):
3-6 luokkalaiset: torstaisin klo 14.00-15.00

 

MATTISENLAHDEN KOULU

Sarjiskerho (20.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: perjantaisin klo 13.00-14.00

Liikuntakerho (16.1. ja 19.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: maanantaisin klo 14.00-15.00
4-6 luokkalaiset: torstaisin klo 14.00-15.00

Kuvataidekerho (18.1. alkaen):
1-2 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 13.00-14.00
3-6 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.00-15.00


SALOKYLÄN KOULU

Liikuntakerho (17.1. ja 18.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: tiistaisin klo 13.30-14.30
4-6 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 15.00-16.00

 

VIINIJÄRVEN KOULU

Liikuntakerho (18.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 13.15-14.10
4-6 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.10-14.55

Kädentaitajat-kerho (18.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 13.15-14.10

4H- monitoimikerho (18.1. alkaen):
1-6 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.10-14.55


YLÄMYLLYN KOULU (JYRIN JA PALOAUKEAN YKSIKÖT)

Kokkikerho (16.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: maanantaisin klo 14.00-16.00
4-6 luokkalaiset: maanantaisin klo 16.00-18.00

Kässäkerho (17.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: tiistaisin klo 14.30-16.00
4-6 luokkalaiset: tiistaisin klo 16.00-17.30

Pesis-/liikuntakerho (16.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: maanantaisin klo 13.30-14.30
4-6 luokkalaiset: maanantaisin klo 14.30-15.30

Pelipaja (19.1. alkaen):
3-6 luokkalaiset: torstaisin klo 14.30-15.30

Jalkapallokerho (18.1. alkaen):
1-3 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.30-15.30
4-6 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 15.30-16.30

Höntsäliikunta (HUOM! 11.1. alkaen):
4-6 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.30-15.30 (HUOM! Yläkoulun salissa, ei ennakkoilmoittautumista)

Peli- ja ohjelmointikerho (18.1. alkaen):
5-9 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.30-15.30 (HUOM! Yläkoulun tiloissa)


YLÄMYLLYN KOULU (PATTERISTON YKSIKKÖ)

Kuntosalikerho (19.1. alkaen):
7-9 luokkalaiset: torstaisin klo 14.45-16.00

Jalkapallokerho (17.1. alkaen):
7-9 luokkalaiset: tiistaisin klo 15.00-16.00

Peli- ja ohjelmointikerho (18.1. alkaen):
5-9 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.30-15.30

Kässäkerho (19.1. alkaen):
7-9 luokkalaiset: torstaisin klo 14.15-16.15

Kuvataidekerho (18.1. alkaen):
7-9 luokkalaiset: keskiviikkoisin klo 14.15-16.15


Vapaille kerhopaikoille voi ilmoittautua koko kevään ajan. Kerhokausi 16.1.-26.5.2023.

Lisätietoja:

Harrastekoordinaattori Anni Kärjä
050 421 7893
anni.karja@edu.liperi.fi