Yleiskatsaus
Kohteet: 121Osallistujat: 596
Osallistumiset: 11952
Harrastamisen Liperin Mallin toiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle itseä kiinnostava matalan kynnyksen harrastamisen paikka koulupäivän yhteydessä.
Avustusta toimintaan saadaan aluehallintovirastolta.
Kerhoja on järjestämässä järjestöt, kunnan henkilöstö sekä muut harrastustoimijat.
Alta löydät koulukohtaisesti harrastuskerhot ja -pajat:
Viinijärven koulu Ylämyllyn koulu, Jyrin ja Paloaukean yksiköt Ylämyllyn koulu, Patteriston yksikkö
Yhteystiedot:
Julia Vuojolainen
Vapaa-aikaohjaaja / harrastekoordinaattori
050 421 7893
julia.vuojolainen@edu.liperi.fi
Ilmoittautuneita: 10 / 10
Kokkikerhon tavoitteena on oppia terveellisiä ruokailutottumuksia ja oppia valmistamaan esimerkiksi maittava ja terveellinen välipala koulun jälkeen. Kerhossa opetellaan erilaisten ruuanvalmistuksessa tarvittavien raaka-aineiden ja välineiden käyttöä ja tutustutaan erimaiden kulttuureihin ruoan kautta. Kerhossa opitaan yhdessä tekemällä. Myös ruokailuhetki on osa kerhonsisältöä, silloin opetellaan kattamista ja ruokailutapoja. Tavoitteena on innostaa kerholaisia maukkaan ja terveellisen ruoan äärelle ja rohkaista heitä ruuanvalmistamiseen ja leivontaan. Kerhossa käytetyistä resepteistä jokainen kerholainen voi koota itselleen oman reseptikirjan. Kerhoa ohjaa koulunkäynninohjaaja Merja Pippuri. Kerho kokoontuu Jyrin yksikössä Paju-luokassa.
Harrastekoordinaattori Julia Vuojolainen
050 421 7893
julia.vuojolainen@edu.liperi.fi
Vapaa-aikaohjaaja Anni Kärjä
040 821 8307
anni.karja@edu.liperi.fi
Harrastamisen Liperin malli
Näytä lisää